Avoimen julkaisemisen kokonaiskustannukset 2021
-webinaari 16.12.

29.11.2022

Avoimen julkaisemisen kokonaiskustannusten seuranta on valmistunut! Tulokset julkistetaan webinaarissa perjantaina 16.12.2022 klo 10–11.30.

Kansalliskirjaston järjestämässä webinaarissa käydään läpi vuoden 2021 seurannan tuloksia. Paneelikeskusteluun osallistuvat seurantamallityöryhmän jäsenet Janne Pölönen (Julkaisufoorumi), Jyrki Ilva (Kansalliskirjasto), Juho Jussila (Itä-Suomen Yliopisto) ja Sirpa Suonpää (Luonnonvarakeskus). Tilaisuuden juontaa seurantamalliryhmän puheenjohtaja Timo Vilén (FinELib) ja visualisointien toteutuksesta kertoo Valtteri Vainio (CSC).

Avoimen julkaisemisen kokonaiskustannuksia kartoittava kysely toteutettiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen (AVOTT) seurantakyselyn yhteydessä vuonna 2022. Kysely lähetettiin kaikille OKM:n julkaisutiedonkeruun piiriin kuuluville suomalaisille yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja tutkimuslaitoksille. Vastausprosentti oli erinomainen, iso kiitos kaikille vastanneille!

Kyselyn lisäksi tietoja saatiin FinELib-toimistosta sekä Open APC -palvelusta, johon on koottu tietoja organisaatioiden maksamista kirjoittajamaksuista. Avoimen julkaisemisen kokonaiskustannusten seurantamallin kehittämisestä vastasi Kansalliskirjaston FinELib-toimiston johtama työryhmä.

Seurannan tulokset julkaistaan tiedejatutkimus.fi -sivustolla 16.12.2022 ja seurannan data julkaistaan avoimena vuoden 2023 alussa.

Open Library of Humanities

Avoin julkaiseminen OLH:n lehdissä

Open Library of Humanities (OLH) on voittoa tavoittelematon ja nk. timanttimallin (Diamond OA) kustantaja, joka nojaa toiminnassaan kirjastojen maksamiin jäsenmaksuihin.

Avoin julkaiseminen OLH:n lehdissä on maksutonta kaikille kirjoittajille affiliaatiosta riippumatta.

Artikkelit julkaistaan CC BY -lisenssillä. Mikäli artikkeliin liittyy kolmansien tahojen tekijänoikeuksia, voidaan erityistapauksissa soveltaa myös muita CC-lisenssejä.

Ohjeet kirjoittajalle

Lähetä artikkelisi valitsemaasi OLH:n lehteen ja seuraa lehtikohtaisia kirjoittajaohjeita.

OLH:n lehtilista (xls)

Huom! Osa OLH:n lehdistä saattaa pyytää kirjoittajilta vapaaehtoista tukimaksua, mikäli näillä on käytössään tutkimus- tai hankerahoitusta. Pyyntöä ei kuitenkaan esitetä OLH:n jäsenohjelmaan osallistuvien organisaatioiden tutkijoille, mikäli nämä on tunnistettu kirjoittajan järjestelmässä.

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä oman organisaatiosi kirjastoon tai tietopalveluun.

Onko valitsemani lehti Plan S -yhteensopiva?

Journal Checker Toolin avulla voit tarkistaa, täyttääkö valitsemasi lehti cOAlitionS:n ja Suomen Akatemian rahoitusehdot.

Usein kysytyt kysymykset

Open Library of Humanities

Open Access Publishing in OLH Journals

Open Library of Humanities is a not-for-profit diamond open access publisher funded by membership fees from subscribing libraries.

All authors (yes, all) regardless of their institutional affiliation can publish open access in OLH journals at no cost to themselves.

All articles are published under a CC BY licence. For reasons of third-party copyright and at the request of the author, a more restrictive CC licence can be applied.

OK, what do I need to do?

Just submit to your preferred OLH journal and follow the author guidelines!

Please note that some OLH journals may ask authors to make a voluntary contribution, if they have access to institutional funding or grants.

However, authors and co-authors affiliated with subscribing FinELib Member institutions should not be asked for voluntary contributions. To identify yourself, please enter your institution upon submission.

See the OLH title list (xls).

Need support? Email your library/information services.

Compliance with Funder mandates?

All OLH titles are compliant with PlanS and the Academy of Finland's OA policy. Please use the PlanS Journal Checker Tool to check.

FAQ

FinELib ja Open Library of Humanities yhteistyöhön

22.8.2022

FinELib ja Open Library of Humanities ovat solmineet kolmivuotisen (2022–2024) sopimuksen, jonka nojalla neljä suomalaista yliopistoa sitoutuu tukemaan OLH:ta sen tukiohjelman kautta.

OLH on ensimmäinen timanttimallia (Diamond OA) edustava kustantaja, jonka kanssa FinELib on solminut sopimuksen.

OLH:n alustalla toimivia lehtiä ovat mm. Glossa: a journal of general linquistics, Ethnologia Europaea, Architectural Histories sekä OLH:n lippulaivalehti, monitieteinen Open Library of Humanities Journal.

Sopimukseen liittyneet organisaatiot:

  • Åbo Akademi
  • Helsingin yliopisto
  • Itä-Suomen yliopisto
  • Jyväskylän yliopisto

Birckbeck, University of Londonin suojissa toimiva Open Library of Humanities (OLH) on palkittu ja nk. timanttimallin pohjalta toimiva julkaisualusta, jonka 28 lehteä edustavat humanististen tieteiden kirjoa.

OLH:n kulut katetaan kirjastojen maksamilla tukimaksuilla, jolloin artikkeleiden lukemisesta sen koommin kuin julkaisemisesta ei peritä maksua.

Lisätietoja: Avoin julkaiseminen Open Library of Humanitiesin lehdissä

FinELib partners with the Open Library of Humanities

22.8.2022

FinELib and the not-for-profit Open Library of Humanities have signed a three-year (2022–2024) agreement that provides support for OLH through its Library Partnership Subsidy Model.

The partnership with OLH is FinELib’s first with a scholar-led diamond OA publisher.

Journals that have joined OLH include Glossa: a journal of general linquistics, Ethnologia Europaea, Architectural Histories as well as OLH's flagship journal, the multidisciplinary Open Library of Humanities Journal.

Participating Finnish institutions:

  • Abo Akademi University
  • University of Eastern Finland
  • University of Helsinki
  • University of Jyväskylä

Based in Birkbeck, University of London, Open Library of Humanities (OLH) is an award-winning, academic-led, diamond open access publisher of 28 journals from across the humanities disciplines.

Its costs are covered by payments from participating libraries, with charges neither to readers nor authors.

For more information, see Open access publishing in Open Library of Humanities' journals

SCOAP3

Avoin julkaiseminen SCOAP3-lehdissä

Korkeaenergiafysiikan alaan kuuluvat artikkelit voidaan julkaista avoimina CC BY -lisenssillä ja ilman kirjoittajamaksua SCOAP3-lehdissä.

Avoimen julkaisemisen kustannukset kattaa CERN:in alaisuudessa toimiva SCOAP3-konsortio, johon kuuluu kirjastoja, kirjastokonsortioita (ml. FinELib), tutkimuslaitoksia ja rahoittajia yli 40 maasta.

Näin saat edun käyttöösi

Kaikki tutkijat voivat julkaista maksutta SCOAP3-lehdissä organisaatiosta riippumatta ja tekijänoikeuden säilyttäen, ks. SCOAP3-lehdet (xls).

Lähetä artikkeli valitsemaasi lehteen ja etene normaalien lehtikohtaisten kirjoittajaohjeiden mukaan:  SCOAP3 Journals: Author guidelines.

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä oman organisaatiosi kirjastoon tai tietopalveluun. Lisätietoa löydät myös SCAOP3:n FAQ-sivulta.

Onko valitsemani lehti PlanS-yhteensopiva?

Kaikki SCOAP3-lehdet täyttävät cOAlitionS:n ja Suomen Akatemian rahoitusehdot. Lisätietoja voit etsiä Journal Checker Toolin avulla.

ACM

Avoin julkaiseminen ACM:n lehdissä

FinELibin ja ACM:n (Association for Computing Machinery) neuvottelema Read & Publish -sopimus mahdollistaa maksuttoman avoimen julkaisemisen ACM:n lehdissä ja konferenssijulkaisuissa (journals, magazines, conference proceedings).

Tutkijan ei tarvitse maksaa kirjoittajamaksua (Open Access Charge, Article Processing Charge), sillä avoimen julkaisemisen kustannukset on sisällytetty sopimukseen.

Olenko oikeutettu maksuttomaan avoimeen julkaisemiseen ACM:n lehdissä?

Kyllä, jos täytät seuraavat ehdot:

Onko valitsemani lehti Plan S -yhteensopiva?

Journal Checker Toolin avulla voit tarkistaa, täyttääkö valitsemasi lehti cOAlitionS:n ja Suomen Akatemian rahoitusehdot.

Näin saat edun käyttöösi

Kun artikkelisi on hyväksytty (ja olet käyttänyt organisaatiosi sähköpostisoitetta), saat sähköpostin, joka sisältää ohjeet avoimesta julkaisemisesta.

Saadaksesi edun sinun tulee valita julkaisuprosessissa valinnat:

  • Institutionally Paid Open Access ja
  • CC license / Allow remixing (CC BY 4.0 license)

Epäselvissä tapauksissa ota yhteyttä oman organisaatiosi kirjastoon tai tietopalveluun.

FinELib ja Fronties solmivat uuden sopimuksen

843.2022

Sopimukseen osallistuvat organisaatiot saavat 10 % alennuksen Frontiersin kirjoittajamaksuista, mahdollisuuden valita eri maksuvaihtoehdoista sekä muita etuja.

FinELib ja Frontiers ovat julkistaneet kolmivuotisen (2002-2024) avoimen julkaisemisen sopimuksen. Sopimusta on pohjustettu FinELibin Full OA -projektissa ja se on ensimmäisen FinELibin ja täysin avoimen (fully OA) lehtikustantajan välillä solmittu sopimus.

Alennuksen saavat kaikki tilaajaorganisaatioihin affilioituneet vastuukirjoittajat, joskin kirjastot valitsevat omien kriteeriensä mukaisesti ne artikkelit, joiden kirjoittajamaksut voidaan maksaa. Muita sopimusetuuksia ovat mm. Frontiersin kirjoittajamaksujen maksimihintojen "jäädyttäminen" sekä julkaisukustannusten seurantaa helpottava raportointi.

Frontiersin lehdistötiedote

Sopimukseen osallistuvat organisaatiot:

  • Aalto-yliopisto
  • Lapin yliopisto
  • Maanpuolustuskorkeakoulu
  • Tampereen yliopisto
  • Åbo Akademi
  • Laurea-ammattikorkeakoulu
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Luonnonvarakeskus
  • VTT Teknologian tutkimuskeskus

Frontiers

Avoin julkaiseminen Frontiersin lehdissä

FinELib-konsortion ja Frontiersin solmima sopimus mahdollistaa 10 % alennuksen Frontiersin kirjoittajamaksuista (article processing charge, APC).

Alennuksen saaminen edellyttää, että sopimuksessa mukana oleva organisaatio maksaa kirjoittajamaksun. Kaikki artikkelit julkaistaan CC BY -lisenssillä.

Onko artikkelini oikeutettu alennukseen?

Kyllä, jos seuraavat vaatimukset täyttyvät:

  • Organisaatiosi on mukana FinELib-sopimuksessa: Frontiers-tilaajat

  • Olet artikkelisi vastaava kirjoittaja (corresponding author)

  • Artikkelisi on jätetty arvioitavaksi tai hyväksytty julkaistavaksi 1.4.2022–31.12.2024 välisenä aikana (sopimuskausi voi vaihdella organisaatioittain)

  • Artikkelisi on vertaisarvioitu (Frontiersin kategoriat A, B, C)

  • Lehti, jossa julkaiset, sisältyy sopimukseen: Frontiers title list (xls)

  • Organisaatiosi (kirjasto, laitos tms.) maksaa kirjoittajamaksun puolestasi.

Huomioithan, että kirjoittajamaksujen rahoitusehdot vaihtelevat organisaatioittain esim. lehdelle asetettujen vaatimusten (Jufo-taso jne.) suhteen.

Mikäli organisaatiosi ei maksa kirjoittajamaksua, Frontiers lähettää laskun vastuukirjoittajalle eikä alennusta myönnetä.

Epäselvissä tapauksissa ota yhteyttä oman organisaatiosi kirjastoon tai tietopalveluun.

Onko valitsemani lehti Plan S -yhteensopiva?

Journal Checker Toolin avulla voit tarkistaa, täyttääkö valitsemasi lehti cOAlitionS:n ja Suomen Akatemian rahoitusehdot.

Ohjeet vastaavalle kirjoittajalle

Frontiers tunnistaa alennukseen oikeutetut tutkijat:

  • kustantajan järjestelmässä tehdyn valinnan perusteella (Choose Payer → Valitse Frontiers institutional members → Valitse organisaatiosi listalta)

  • sähköpostiosoitteen perusteella (organisaation sähköpostiosoite)

  • vastuukirjoittajan ensisijaisen affiliaation perusteella

Mikäli yksi tai useampi yllä mainituista perusteista täyttyy, organisaatiosi saa pyynnön joko hyväksyä tai hylätä kirjoittajamaksun.

Mikäli organisaatiosi hylkää pyynnön, laskuttaa Frontiers vastuukirjoittajaa eikä alennusta myönnetä.

Usein kysytyt kysymykset

Tukea OA-infrastruktuureille - FinELib ja arXiv solmivat uuden sopimuksen

16.3.2022

FinELib ja arXiv ovat solmineet kolmivuotisen (20222024) sopimuksen, jonka myötä kuusi uutta suomalaista yliopistoa sitoutuu rahoittamaan arXivia.

Preprint-arkistona ja julkaisualustana toimiva arXiv on yksi SCOSS:in (The Global Sustainability Coalition for Open Science Services) kolmannelle rahoituskierrokselle valituista OA-infrastruktuureista.

Cornellin yliopiston ylläpitämästä, 1991 perustetusta palvelusta löytyy nykyisellään jo yli kaksi miljoonaa tieteellistä artikkelia. Vuosien saatossa arXivista on muodostunut liki korvaamaton resurssi etenkin matematiikkaa ja sen lähitieteitä edustaville tutkijoile.

Tukiohjelmaan FinELibin kautta liittyneet organisaatiot:

  • Itä-Suomen yliopisto
  • Jyväskylän yliopisto
  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Tampereen yliopisto
  • Turun yliopisto
  • Åbo Akademi

Lue lisää SCOSSin sivuilta: Current Funding Calls